Raskauden aikana tulee luonnollisesti pitää erityisesti huolta kehosta. Varsinkin rauta-arvoilla on suuri merkitys sekä äidin hyvinvoinnin että sikiön kehityksen kannalta. Riittävät rauta-arvot pitävät huolta vastustuskyvystä ja lisäksi rauta on mukana solujen jakautumisprosessissa.
Rauta kuljettaa happea ihmisen elimistössä. Valkuaisaine transferriini kuljettaa raudan luuytimeen, jossa hemoglobiini ja punasolut rakentuvat. Hemoglobiini taas kuljettaa vereen hengitysilmasta tulleen hapen keuhkoista aina kudoksiin saakka sekä soluhengityksestä syntyneen hiilidioksidin uloshengitettäväksi.
Raudalla on siis merkittävä tehtävä elimistössä ja niinpä raskauden aikana pidetäänkin silmällä äidin rauta-arvoja. Rauta arvot liittyvät läheisesti äidin väsymykseenkin, joka on hyvin yleistä raskauden aikana. Raskaus laboratoriokokeet antavat tärkeää tietoa rauta-arvoista, jolloin voidaan lähteä hoitamaan mahdollisia puutetiloja.
Raskaus laboratoriokokeet kertovat äidin rauta arvot
Raskaudenaikaisissa tai edeltävissä laboratoriokokeissa mitataan useita arvoja, jotka kertovat äidin rautavarastoista laajasti. Testien avulla voidaan todeta mahdollinen raudanpuuteanemia.
Hemoglobiini (B-Hb)
Hemoglobiini (B-Hb), verenpuna, on raskauden aikana useasti otettava arvo. Alhainen hemoglobiini voi kertoa anemiasta ja voi olla syynä äidin väsymykselle. Jos hemoglobiini on alhainen, lihaksiin ja sydämeen ei kulkeudu happea yhtä tehokkaasti kuin normaalisti. Veren punainen väri tulee juurikin hemoglobiinista. Hemoglobiini on ensisijainen tutkimus silloin, kun epäillään anemiaa.
Ferritiini (S-Ferrit)
Ferritiini (S-Ferrit) elimistön raudan varastomuoto. Mikäli ferritiini arvo on matala, voi se kertoa äidin alhaisista rautavarastoista. Raudanpuutteen rajana voidaan pitää 30 µg/l. Jos rauta arvot ovat tätä matalampia, voidaan epäillä raudanpuutetta. Ferritiini on ensisijainen tutkimus silloin, kun on olemassa epäilys raudanpuutteesta. Tästä voi kertoa mm. väsymys ja vetämätön olo. Raskaus laboratoriokokeet sisältävät ferritiinin arvon ja äidin oireisiin voidaan saada helpotusta, kun oireiden syy selviää.
Hematokriitti
Hematokriitti (B-Hrk) tarkoittaa punasolujen suhteellista osuutta. Se kertoo siis punasolujen määrää veressä ja matala arvo kertoo anemiasta. Hematokriitii kertoo punasolujen määrää koko ihmisen veren tilavuudesta Arvo ilmoitetaan prosentteina ja se otetaan täydellisen verenkuvan yhteydessä. Miehen viitearvot ovat noin 39-50% ja naisen 35-46%.
Raudanpuutteelle altistavia tekijöitä
Raudanpuutteelle voivat altistaa erilaiset tekijät, kuten raskaus, tupakointi, kasvisruokavalio tai runsas alkoholinkäyttö. Myös runsaat kuukautiset ja mikä tahansa verenvuoto voi aiheuttaa raudan menetystä.
Myös raudan imeytymiseen vaikuttavat eri tekijät, kuten keliakia tai suolistosairaudet. Ja koska rauta tarvitsee imeytyäkseen C-vitamiinia, myös sen saannista tulisi pitää huolta. Tämän vuoksi rautalisän ohessa suositellaan aina nautittavan myös C-vitamiinia. Sen sijaan kalsium häiritsee raudan imeytymistä, jolloin maitoa tai maitotuotteita ei suositella nautittavaksi yhtä aikaa rautavalmisteen kanssa.
Raudanpuutteen oireita
Rauta arvot on syytä mitata varsinkin, jos on raudanputteen oireita. Raudanpuute voi aiheuttaa monenlaisia oireita, joista yleisin on varmasti väsymys. Muita oireita ovat mm. päänsärky, hengästyminen, lihasheikkous ja korkea syke. Myös keskittymiskyvyn vaikeudet ja muistihäiriöt voivat liittyä raudanpuutteeseen.
Rauta arvot alhaalla voi aiheuttaa hyvin monenlaisia oireita. Jos epäilet oireesi johtuvan raudanpuutteesta, mittaamalla rauta arvot saadaan tarkkaa tietoa verestäsi.
Joskus ferritiini voi olla korkealla. Korkeat rauta arvot voivat johtua esimerkiksi tulehduksista, maksavaurioista, nivelreumasta tai muista tulehdussairauksista. Jos rauta arvot ovat koholla, se ei siis aina tarkoita, että rautavarastot ovat riittävät. Niinpä terveydentilaa tulisi arvioida kokonaisuutena pelkkien arvojen katsomisen sijaan.
Mahdollisimman turvallisen raskauden voi varmistaa verikokein. Kokeissa otetaan laajat arvot verestä ja sen rauta-arvoista. Voit käydä laboratoriokokeissa ennen raskautta tai raskauden aikana. Kun alhaiset rauta arvot voidaan todeta jo ennen raskautta, voidaan äidin väsymys tai muut raudanpuutteen aiheuttamat oireet minimoida.