Ensimmäinen puhelin lapselle hankintalistalla vuonna 2024? Lue nämä vinkit!

Ensimmäinen puhelin lapselle

Ensimmäinen puhelin – se on varmasti monen lapsen toivelistalla, kun joulupukille kirjoitellaan kirje. Puhelimen hankinta on iso askel pienen lapsen elämässä, sillä se paitsi antaa lapselle avaimia itsenäisempään toimintaan myös toimii parhaimmillaan loistavana apuvälineenä monen asian oppimisessa.

Älypuhelimen hankinta ei ole usein kuitenkaan itsestään selvää. Moni vanhempi miettii esimerkiksi sitä, missä kasvun vaiheessa puhelin tukee lapsen psyykkistä kasvua ja auttaa esimerkiksi kognitiivisten toimintojen kehittymisessä. Liian pienenä hankittu puhelin saattaa aiheuttaa epätervettä riippuvuutta, joten on vanhempien vastuulla päättää, milloin jälkikasvu saa lahjaksi oman puhelimen. Älypuhelin ei kuitenkaan ole pelkkä uhka, vaan se voi olla myös mahdollisuus, sillä älypuhelin muun muassa sosiaalistaa nyky-yhteiskuntaan, joka on pitkälti teknologiapainotteinen tai jopa -riippuvainen.

Oma puhelin on fiksu ostos esimerkiksi kouluikäiselle lapselle, joka joutuu koulun jälkeen olemaan yksin hetken ennen vanhempien kotiin tuloa tai joutuu myöhempinä kouluaamuina lähtemään kouluun itsenäisesti.

Kun päätös puhelimen hankkimisesta on tehty, on tärkeää huolehtia siitä, että puhelin on suojattu ja että sitä käytetään asianmukaisella tavalla. Koska lapsen puhelimenkäytön jatkuva kontrollointi on mahdotonta, sen käytölle on hyvä asettaa selvät rajat: esimerkiksi sänkyyn ei oteta puhelinta mukaan, vaan se jätetään äidin huomaan unien ajaksi.

Mitä ominaisuuksia lapsen puhelimessa olisi hyvä olla, jotta käyttö olisi kaikin puolin turvallista?

Meidän suosituimmat puhelimet lapselle

Löydä tarpeisiisi paras puhelin lapselle alla olevalta listalta.

Xperia 10 IV:n tehokas suorituskyky, erittäin kevyt muotoilu, kolmen objektiivin kamera, upea 21:9-kuvasuhteinen OLED-näyttö ja laadukas ääni saavat sinut ihmettelemään, miten olet tullut toimeen ilman sitä.

Pahoittelemme, hintoja ei nyt saatavilla.

Nokia X30​ Tehty entistä paremmaksi – tässä on älypuhelinten kestävyyden ja pitkäikäisyyden uusi taso. Rungossa käytetystä muovista 65 % ja alumiinista 100 % on kierrätettyä.

Doro 780X on tarkoitettu henkilölle joka tarvitsee erittäin helppokäyttöinen puhelin, missä kiinnitetty erityistä huomiota turvallisuuteen.

Uusi Nokia 6310 muistuttaa muotoilultaan tuttua alkuperäistä mallia. Siinä on suuri kaareva näyttö sekä parannettu luettavuus ja käytettävyys. Mukana on useita tuttuja ja rakastettuja ominaisuuksia, kuten langaton FM-radio, jopa viikkoja kestävä akku ja tietenkin perinteinen matopeli. Kestävään kuoreen rakennettu puhelin kestää elämän kolhut. Nokia 6310 on tuttu puhelin, joka vastaa nykyajan vaatimuksiin.

Pahoittelemme, hintoja ei nyt saatavilla.

iPhone SE on varustettu 4,7” Retina HD -kosketusnäytöllä, 12 megapikselin kameralla sekä tehokkaalla Bionic A13 -piirisarjalla. Älypuhelimella on IP67-luokitus. 

Uusi Nokia 3310 tuo alkuperäisen mallin siluetin tähän päivään päivitettynä. Malliin erikseen suunniteltu käyttöliittymä tuo klassikkoon raikkaan tuulahduksen uutta, ja 2,4 tuuman polarisoidulta ja kaarevalta näytöltä luet tekstit helposti auringonvalossakin.

Suojaa lapsen puhelin ulkoisilta ja sisäisiltä iskuilta

Lapsen puhelin on kovalla käytöllä, ja se on hyvä suojata mahdollisimman hyvin ulkoisilta iskuilta ja kolhuilta. Suojakuoret tai -lompakko sekä näytönsuojus varmistavat sen, että puhelin ei rikkoudu leikkien tiimellyksessä. Suojakuoria ja lasinsuojusta hankittaessa kannattaakin panostaa puhelimen suojaukseen lapsen ikään tai kokoon katsomatta.

Varmista, että hankit oikeat kuoret oikealle puhelinmallille. Näin vältyt turhilta hankinnoilta, sillä esimerkiksi iPhonelle SE:lle suunnitellut kuoret eivät koskaan sovellu Samsungin puhelimiin. IPhonen kuoret on suunniteltu jokaiseen malliin erikseen, ja siksi edellisvuoden malli ei välttämättä istu uusimpiin kuoriin. Mikäli olet epävarma kuorien hankinnasta, kysy apua elektroniikkaliikkeen henkilökunnalta.

Puhelin on hyvä suojata myös sisältä päin, eli puhelimen virusturva on hyvä laittaa kuntoon. Vaikka lapsi ei nettiostoksia tekisikään tai käyttäisi verkkopankkia, on jokainen puhelin hyvä turvata virusten varalta. Tällä tavalla varmistetaan se, että puhelin säilyy hyvässä käyttökunnossa pitkään myös ohjelmistojen toimivuuden osalta.

Sovelluskaupat tarjoavat niin ilmaisia kuin maksullisia viruksentorjuntaohjelmia. Muiden käyttäjien sekä omat kokemukset auttavat valitsemaan parhaan ohjelmiston, joilla puhelin toimii moitteetta jopa vuosia.

Virusturvan lisäksi on tärkeää varmistaa, että puhelimen sisältö ei joudu asiattomiin käsiin, mikäli se joutuu hukkaan tai varastetaan. Varmista, että lapsesi on suojannut puhelimen pin-koodilla, salasanalla tai -kuviolla ja että itse tiedät tunnukset. Näin osaat auttaa lastasi ongelmatilanteissa.

Lapsen puhelimeen kannattaa aina asettaa tiettyjä käyttörajoituksia sekä esto mainonnalle. Nämä hoituvat helpoiten operaattorin kautta, sillä he hallinnoivat esimerkiksi puhelimen saldoa

Hauskuutta oppimiseen - tue lapsen oppimista sovelluksilla

Kun suojaukset ovat kunnossa, on aika siirtyä sovellusten maailmaan. Sovelluskauppojen maailma on pullollaan niin hyödyllisiä kuin hyödyttömiä sovelluksia, joiden parissa lapsi saa helposti kulumaan tuntikausia. Siksi on tärkeää, että sovellusten lataamista valvotaan ja ettei lapsi lataa puhelimeen luvatta esimerkiksi maksullisia sovelluksia.

Sen sijaan erilaiset opetussovellukset voivat olla lapsen oppimisen kannalta erittäin hyödyllisiä ja samalla hauskoja. Niitä voi hyödyntää esimerkiksi apuvälineenä läksyjen teossa samalla, kun lapsi oppii etsimään itsenäisesti tietoa verkosta erilaisten ryhmä- ja muiden töiden aineistoksi. Tutustu esimerkiksi lapsille suunnattuun oppimissivusto Albertiin, joka opettaa leikin ja hauskan oppimisen avulla eri ikäisiä lapsia matematiikassa, sekä englannin ja ruotsin kielen kanssa. 

Seuraa lapsesi liikkumista ja turvallisuutta

Nykyaikana on hyvä myös seurata lapsen liikkeitä, etenkin jos lapsi taittaa esimerkiksi koulumatkat itsenäisesti. Yksi lapsen turvallisuuden kannalta tärkeä seikka onkin laittaa puhelimen sijaintitiedot päälle. Näin lapsi löytyy helposti, mikäli hän vahingossa eksyy koulutiellä tai esimerkiksi joutuu erilleen vanhemmista vilkkaassa huvipuistossa. GPS-paikannus toimii myös silloin, kun puhelimen akku on loppu – paikannin pitää jälkikasvun aina signaalinmitan päässä. Arikipäiväisemmin seuranta auttaa myös puhelimen löytämisessä, kun puhelin on hukassa.

Älykello toimii vaihtoehtona puhelimen hankintaan

Jos älypuhelimen hankinta vielä mietityttää, on älykello yksi tapa helpottaa arkea ja samalla tutustuttaa lasta teknologian maailmaan, ja ottamaan pikkuhiljaa vastuuta aina enemmän. Älykello pysyy paremmin mukana, eikä jää väärään paikkaan. Nyky kellot ovat hienoja ja niillä pystyy soittamaan tai vastaamaan, sekä useissa malleissa on esimerkiksi se tärkeä paikannusmahdollisuus.

Tutustu artikkeliimme ”Millainen on paras älykello lapselle 2022?” ja suosittelemiimme kellomalleihin, jos vielä mietit hankintaa kellon ja puhelimen välillä.

Usein kysytyt kysymykset

Lapsen iän määrittäminen, jolloin hänelle annetaan puhelin, riippuu monista tekijöistä, kuten perheen arvoista, lapsen kypsyydestä ja vastuullisuudesta sekä tarpeista ja olosuhteista. Ei ole olemassa yhtä ”oikeaa” ikää, jolloin lapselle tulisi antaa puhelin.

Joissakin perheissä lapsille annetaan puhelin jo 8-10-vuotiaana, kun taas toiset perheet odottavat, että lapsi on teini-ikäinen. Lapsen kouluun meneminen, harrastusten tarpeet ja sosiaalinen elämä voivat vaikuttaa päätökseen.

On tärkeää, että vanhemmat keskustelevat lapsen kanssa puhelimen käytöstä, asettavat selkeät säännöt ja rajoitukset sekä opettavat lapselle vastuullista puhelimen käyttöä. Päätös siitä, milloin lapsi saa puhelimen, on yksilöllinen ja perhekohtainen.

  1. Aseta aikarajoitukset: Rajoita puhelimen käyttöä tiettyinä aikoina, kuten koulun aikana, perheen yhteisen ajan aikana ja ennen nukkumaanmenoa.

  2. Käytä sovellusten hallintaa: Hyödynnä vanhempien valvontasovelluksia ja asetuksia puhelimen sovellusten ja toimintojen rajoittamiseksi.
  3. Sisällön suodatus: Käytä sisältösuodattimia estääksesi lapselta sopimattoman sisällön.
  4. Opetus ja keskustelu: Keskustele lapsen kanssa vastuullisesta puhelimen käytöstä ja opeta hänelle turvallisia käyttäytymistapoja.
     
  1. Hyvä puhelin lapselle on:

    1. Kestävä: Valitse iskunkestävä ja vedenpitävä malli.
    2. Helppokäyttöinen: Valitse puhelin, jossa on yksinkertainen käyttöliittymä ja helppo navigointi.
    3. Sopivan hintainen: Valitse budjettiystävällinen malli, joka täyttää lapsen tarpeet ilman liiallista ylellisyyttä.
    4. Rajoitettavissa: Varmista, että puhelimessa on vanhempien valvontatoimintoja tai että voit asentaa sovelluksia, joiden avulla voit hallita lapsen puhelimen käyttöä.

    Muista, että paras puhelin lapselle riippuu lapsen iästä, tarpeista ja vanhempien asettamista rajoituksista.

Lyhyesti, vanhemmilla on oikeus tarkastaa lapsen puhelin turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseksi. Kuitenkin, lapsen yksityisyyden kunnioittaminen ja luottamuksen säilyttäminen on myös tärkeää. Avoin kommunikaatio ja selkeät säännöt auttavat tasapainottamaan yksityisyyden ja turvallisuuden välillä.

Lyhyesti, älypuhelin lapselle voi tarjota:

  1. Turvallisuus: Mahdollistaa yhteydenpidon vanhempiin hätätilanteissa.
  2. Viestintä: Helpottaa kommunikointia perheen ja ystävien kanssa.
  3. Organisointi: Auttaa hallitsemaan aikatauluja ja tehtäviä esimerkiksi kalenterin avulla.
  4. Oppiminen: Tarjoaa pääsyn opetusmateriaaleihin, sovelluksiin ja peleihin, jotka tukevat oppimista.
  5. Viihde: Mahdollistaa musiikin kuuntelun, pelien pelaamisen ja videoiden katselun vapaa-ajalla.

Tärkeää on kuitenkin opettaa lapselle vastuullista ja turvallista puhelimen käyttöä sekä asettaa rajoituksia tarpeen mukaan.

Lisää rakastettavia juttuja:

Maidonkeraaja.fisivusto sisältää affiliate-linkkejä. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme pienen osan myynnistä tehdessäsi ostoksia meidän kauttamme. 

 Tästä ei koidu sinulle kustannuksia.