Tärkeintä trampoliini ostoa harkitessa ja eri trampoliinimalleja vertaillessa on ottaa huomioon ennen kaikkea se, että trampoliini on valmistettu alusta asti turvallisuusnäkökulma etunenässä. Siksi trampoliinin hyvien pomppuominaisuuksien lisäksi kannattaa sekä laitteen hankinnassa, käytössä että säilyttämisessä huomioida muutama olennainen turvallisuusseikka.
Yleisin asia, joka aiheuttaa vanhemmille huolta, on nimittäin juuri trampoliinin käyttöturvallisuus: vaikka trampoliini olisi kuinka korkealaatuinen ja moneen otteeseen testattu, moni äiti ei uskalla päästää pikkuväkeä silmistään hetkeksikään, sillä kauhukuvissa siintävät katkenneet kädet ja jalat.
Äidit voivat heittää huolensa nurkkaan, sillä nykytrampoliineissa turvallisuusseikat on otettu huomioon jo alusta loppuun saakka. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö vanhempien ja trampoliinin käyttäjien pitäisi suhtautua pomppimiseen ja temppuiluun niiden vaatimalla vakavuudella, päinvastoin.
Hyvä trampoliinin huolto on iso osa käyttöturvallisuutta
Jokaisen pomppijan olisi enemmän kuin aiheellista pitää mielessä, että trampoliinien käytössä aiheutuneet onnettomuudet ovat käyttäjien itsensä vastuulla, ellei onnettomuus johdu trampoliinin valmistusvirheestä. Tällöin vastuu on valmistajalla.
Koska trampoliinit ovat juuri niiden sisältämän vaaramomentin vuoksi varsinkin pikkupoikia kiehtovia kapistuksia, valmistaja on jokaisen isän ja äidin asialla huolehtiessaan laitteen turvallisuuden varmistamisesta jo tuotteen suunnittelussa. Turvallisuusstandardit täyttävät trampoliinit on ympäröity turvaverkolla, joka suojaa lapsia ylimääräisiltä onnettomuuksilta erittäin tehokkaasti.
Verkko ei kuitenkaan toimi itsestään loputtomasti, ja siksi isien kannattaa tarkistaa verkon kiinnitykset säännöllisesti. Trampoliinin ja verkon huolto on syytä tehdä huolellisesti siltä varalta, että verkko on kärsinyt ahkerien pomppijoiden tai vaikkapa myrskytuulen vaikutuksista.
Trampoliinin turvallisuuden varmistamiseksi se kannattaa puhdistaa ja laittaa talveksi säilöön. Näin vältytään siltä, että metalliosat ruostuvat talven lumien alla, ja varmistetaan, että trampoliini on taas terävässä toimintakunnossa tulevina kesinä.
Purkuhommiin ei kuitenkaan missään nimessä kannata alkaa yksin, sillä painavat metalliputket ovat liian raskaita yhden miehen purettavaksi ja kannettavaksi. Helppo ratkaisu on järjestää naapurien isännän kanssa trampoliinien purkutalkoot – veikkaanpa, että naapurista löytyy samanlainen trampoliini kuin omalta takapihaltanne.
Kolmas tärkeä seikka on se, että lapset on hyvä opettaa noudattamaan huolellisuutta trampoliinin käytössä. Yksi perussäännöistä on se, että trampoliinilla ei saisi olla kerrallaan kuin yksi käyttäjä, jotta säästytään varmasti ruhjeilta ja mustelmilta. Selvää on, että varsinkin pikkupojat tykkäävät ottaa kavereiden kanssa pomppukisaa, ja siksi on tärkeää, että sääntöjen noudattamista valvotaan tarkasti varsinkin alussa: kun oppi on kerran mennyt päähän, se myös pysyy siellä.
Trampoliini – suurta iloa ja loistavaa liikuntaa
Kunhan puitteet, verkot ja muut turvallisuustekijät ovat kohdallaan, trampoliini tuottaa takuulla iloa koko perheelle; lähes jokaisella suomalaisella takapihalla ei syyttä ole omaa trampoliinia, sillä moni vanhempi näkee trampoliinin tuottamat hyödyt ja ilot merkityksellisenä oman jälkikasvun henkisen ja fyysisen kehityksen kannalta.
Trampoliinien parissa vietetään monia riemukkaita hetkiä koko perheen kesken ja siinä sivussa harrastetaan koko kehon lihastoimintaa ja koordinaatiota kehittävää liikuntaa. Kuten sanottu, se on loistavaa liikuntaa, ja sitä voi harrastaa omassa pihassa. Markkinoilla on paljon eri laisia malleja, ja jokainen voi valita, onko omaan pihaan sopivampi iso vai pieni trampoliini lapsille.
Trampoliini yhdistää lapsia ja nuoria
Moni pikkupoika on löytänyt trampoliinista lempiharrastuksensa: erilaiset tempputaitureiden Youtube-videot ovat suurlukutuksessa, kun kaveriporukka ensin löytää sopivat temppuvideot ja sen jälkeen menee joukolla treenaamaan takapihan trampoliinille. Tempuista kiinnostuminen ei katso ikää eikä sukupuolta, sillä trampoliinilla viihtyvät yhtä lailla leikki-ikäiset kuin teinit. Vain temppujen vaikeustaso kasvaa pituuden myötä samaa tahtia.
Moni lapsi ottaa oppia isosiskoista ja -veljistä tiellä temppujen maailmaan. Trampoliinista saattaa löytyä sisaruksille yhteinen kiinnostuksen kohde, vaikka ikäeroa olisi useita vuosia. Yhteinen harrastus lähentää sisaruksia toisiinsa, ja kukapa vanhempi ei voisi muuta kuin hykerrellä tyytyväisyydestä, kun jälkikasvu treenaa trampoliinilla sulassa sovussa.