Seksi synnytyksen jälkeen

Pariskunta sängyssä

Seksi synnytyksen jälkeen voi tuntua jännittävältä muuttuneen kehonkuvan, hormonien sekä muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Asioista on hyvä keskustella puolison kanssa ja sallia kaikki positiiviset sekä negatiiviset tunteet.

Heti vauvan synnyttyä parisuhdeasiat ovat aluksi hieman taka-alalla ja perheen dynamiikka muuttuu. Läheisyys ja lämpö sekä kauniit sanat ja kosketukset kannattaa pitää koko ajan mukana, vaikka itse seksi ei tuntuisikaan ajankohtaiselta.

Seksin aloittaminen tutussakin parisuhteessa synnytyksen jälkeen mietityttää, ja siihen on hyvä paneutua, kun se molemmista tuntuu luontevalta. Hellittely ja koskettelu voivat tuntua aluksi riittäviltä, ja yhdyntä tulee mukaan seksiin, kun on sille oikea aika.

Maailman suosituimmat seksilelut

Sinful.fi on Pohjoismaiden suurin eroottinen verkkokauppa, johon jokainen tuntee olevansa tervetullut. Valikoimastamme löydät suositut seksilelut markkinoiden parhailta tuotemerkeiltä ja meiltä saat myös opastusta juuri sinulle sopivan seksilelun, liukuvoiteen tai seksikkään alusasun valintaan.

Jälkivuoto ja ompeleet

Istukan irtoaminen kohdusta jättää kohtuun haavan, jonka paranemisen ajan tulee jälkivuotoa. Jälkivuoto kestää yleensä noin 4-6viikkoa ollen aluksi hieman runsaampaa kuukautisvuotoa, ja muuttuen lopulta niukemmaksi ja niukemmaksi. Synnytyksen jälkitarkastus on 5-12viikkoa synnytyksestä.

Itse yhdyntää niukka jälkivuoto ei estä, eikä jälkitarkastukseen tarvitse odottaa. Jälkivuotoon voi suhtautua kuin kuukautisiin, ja pitää yhdynnän aikana hyvä huoli hygieniasta. Jälkivuodon aikana yhdynnässä on suositeltavaa käyttää kondomia. Kondomi vähentää infektion riskiä, sekä suojaa taudeilta ja auttaa ehkäisemään uutta raskautta. Myös limakalvojen kuivuuden ja ohenemisen vuoksi liukuvoiteen käyttö on suositeltavaa.

Synnytyksessä aiheutuneet emättimen haavat paranevat yleisesti ottaen hyvin. Emättimen vilkas pintaverenkierto ja limakalvot paranevat usein nopeasti, vaikka muutamat ensipäivät saattavatkin tuntua päinvastaisilta. Yleensä haavat ovat parantuneet pinnasta jo ensimmäisten viikkojen aikana, ja usein, kun yhdyntä alkaa tuntua ajankohtaiselta, niitä ei tarvitse miettiä. Myös haavojen ja limakalvorikkeymien vuoksi kondomin ja liukuvoiteen käyttö on suositeltavaa.

Tutussa pitkässä parisuhteessa kondomin käyttö voi tuntua oudolta ja turhalta, mutta ainakin jälkivuodon aikana sekä jos uusi raskaus ei ole toivottu, kondomin käyttö on suositeltavaa. Kondomit ovat kehittyneet huomattavasti vuosien saatossa ja valikoima on suuri. Kondomin käyttöä on siis turha jännittää, sillä valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle parille se oma paras.

Mahdollinen raskauden ehkäiseminen tulee puheeksi lääkärintarkastuksessa, ja ehkäisyn tarvetta onkin hyvä miettiä jälkitarkastukseen mennessä.

Halukkuus ja haluttomuus

Synnytyksen jälkeen lapsivuodeaikana on hyvä sallia itselleen ja kumppanilleen kaikki erilaiset tunteet. Seksuaalisen halun herääminen synnytyksen jälkeen on täysin ihmisestä kiinni, ja osa halukkuuteen vaikuttavista tekijöistä on puhtaasti fyysisiä, psyykkisiä sekä hormonaalisia.Myös ympäristötekijät ja synnytyskokemus vaikuttavat. Hyvä puheyhteys kumppanin kanssa on kaiken a ja o. On myös hyvä muistaa, että yhdyntä ei ole pakollinen osa seksiä, hellittelystä ja koskettelusta on usein hyvä aloittaa.

Muuttunut elämäntilanne vaikuttaa usein myös kumppanin halukkuuteen. Väsymys, puolison väsymys sekä mahdolliset hormonivaihtelut sekä muuttunut arki saattavat vaikuttaa myös kumppanin halukkuuteen.

Toisaaltaan taas nainen voi kokea suurta ylpeyttä kehonsa tekemästä työstä ja muutokset kehossa voivat tuntua vain ja ainoastaan positiivisilta, ja näin ollen seksuaalinen halukkuus ja naiseus vahvistuvat vauvan syntymän jälkeen. Myös emättimen tuntoherkkyys saattaa muuttua synnytyksen myötä parempaan, ja orgasmiherkkyys parantua.

Keskusteleva pariskunta

Jos puolisoiden halukkuus seksiasioissa ei kohtaa, asioista on hyvä keskustella suoraan ja rehellisesti. Kiireinen vauva-arki, vauvaelämän äänet, keskeytykset ja väsymys saattavat myös häiritä toista enemmän kuin toista osapuolta. Nämä ovat kuitenkin asioita, joiden kanssa kannattaa alkaa elämään ja löytää yhteinen hyvä lopputulos, joka miellyttää molempia. Tutustu myös artikkeliimme Vauvan nukuttaminen, jotta yhteistä parisuhdeaikaa löytyisi myös helpommin.

Imetys vähentää vai lisää halukkuutta?

Lapsivuodeaikana nainen on usein ensisijaisesti äiti. Estrogeenitaso kuitenkin laskee roimasti synnytyksen jälkeen ja hormonit heittelevät. Tämä aiheuttaa herkkyyttä, oma kehonuva muuttuu ja oma merkitys naisena muuttuu. Äitiyden lisäksi on kuitenkin tärkeää tuntea itsensä edelleen naiseksi ja haluttavaksi.

Etenkin täysimetys saattaa aluksi tuntua pienen vauvan kanssa aikaa vievältä, ja siltä, ettei seksille tai intohimolle löydy aikaa tai paikkaa. Kuitenkin on hyvä muistaa, että niin imettäessä kuin seksin aikana keho erittää mielihyvähormonia oksitosiinia. Toisille myös kasvaneet täyteläiset rinnat saattavat lisätä naiseuden tunnetta ja toisille taas etäännyttää seksiasioita.

Imetys ja seksi eivät ole siis toisiaan poissulkevia asioita. Niille molemmille löytyy varmasti arjessa aikansa ja paikkansa, jo aika pienelläkin yrittämisellä. Jos seksuaalisuuteen liittyvät tunteet ja ajatukset ovat solmussa, eikä niihin tunnu löytyvän ratkaisua, on hyvä ajatus kääntyä seksuaaliterapeutin puoleen.

Lue lisää: Seksi raskauden aikana – Opas turvalliseen ja nautinnolliseen intiimielämään

Maailman suosituimmat seksilelut

Sinful.fi on Pohjoismaiden suurin eroottinen verkkokauppa, johon jokainen tuntee olevansa tervetullut. Valikoimastamme löydät suositut seksilelut markkinoiden parhailta tuotemerkeiltä ja meiltä saat myös opastusta juuri sinulle sopivan seksilelun, liukuvoiteen tai seksikkään alusasun valintaan.

Lisää rakastettavia juttuja:

Maidonkeraaja.fisivusto sisältää affiliate-linkkejä. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme pienen osan myynnistä tehdessäsi ostoksia meidän kauttamme. 

 Tästä ei koidu sinulle kustannuksia.

Maailman suosituimmat seksilelut

Valikoimastamme löydät suositut seksilelut markkinoiden parhailta tuotemerkeiltä ja meiltä saat myös opastusta juuri sinulle sopivan seksilelun, liukuvoiteen tai seksikkään alusasun valintaan.