Koti-ikävä

Koti-ikävä tarkoittaa voimakasta ikävän ja kaipuun tunnetta, joka herää kun on poissa kotoa. Usein ikävöidään perhettä, ystäviä, lemmikkejä tai tuttuja paikkoja ja arkirutiineja. Koti-ikävä voi iskeä niin lapsille kuin aikuisillekin – se on täysin normaali tunne, joka kuuluu elämään eikä ole vaarallista tai haitallista millään tavalla. Koti-ikävä saattaa kuitenkin tuntua ikävältä (kirjaimellisesti!) ja joskus jopa yllättävän voimakkaalta. Tässä artikkelissa sukellamme syvälle koti-ikävän maailmaan: mitä se on psykologisesta näkökulmasta, millaisia kokemuksia lapsilla ja opiskelijoilla on koti-ikävästä, ja mitä tehdä kun on ikävä. Lopuksi annamme myös käytännönläheisiä vinkkejä siihen, mikä auttaa ikävään arjessa.

Lyhyesti: Koti-ikävä on tuttu ilmiö monelle. On tavallista tuntea surua tai ahdistusta ollessaan erossa kotoa ja läheisistä. Tunne menee yleensä ohi ajan kanssa, kun uuteen ympäristöön sopeutuu. Joillekin – erityisesti lapsille ja nuorille – ensimmäiset yöt pois kotoa voivat olla haastavia ikävän takia. Myös moni opiskelija kokee haikeutta muuttaessaan uudelle paikkakunnalle opiskelemaan. Seuraavissa luvuissa kerrotaan, mistä tässä tunteessa on kyse ja miten siitä selviää voittajana.

Mikä on koti-ikävä?

Koti-ikävä on psykologien mukaan kaipuun tunne omaa kotia kohtaan poissaolon aikana. Siihen liittyy usein voimakas halu palata takaisin tuttuihin ympyröihin ja jatkuvat kotiin liittyvät ajatukset. Koti-ikävän taustalla on yleensä uuden ympäristön tuoma haaste: sopeutuminen vieraaseen paikkaan voi olla vaikeaa, jolloin mieli alkaa kaivata takaisin kotiin, jossa kaikki on tuttua ja turvallista. Tutkimusten mukaan koti-ikävää voivat kokea kaikenikäiset ihmiset, lapsista aikuisiin, aina kun he joutuvat eroon kodistaan ja totutusta elinympäristöstään.

Koti-ikävä ei ole sairaus vaan tunne, johon liittyy monenlaisia reaktioita. Yksi tunnetuimmista koti-ikävää tutkineista psykologeista, Chris Thurber, on todennut, että lähes kaikki jossain vaiheessa kokevat koti-ikävää – se on universaali inhimillinen kokemus. Eri ihmisillä se voi kuitenkin ilmetä eri tavoin. Toiset tuntevat pääasiassa surumielisyyttä tai haikeutta, kun taas toisilla voi ilmetä fyysisiä oireita tai käyttäytymisen muutoksia. Koti-ikävä voi näyttäytyä esimerkiksi jännityksenä tai ahdistuksena, itkuna ja haluttomuutena tehdä mitään uutta. Joku saattaa vetäytyä omiin oloihinsa, toinen taas ärtyä normaalia herkemmin. Erityisesti pienillä lapsilla ikävä kotiin voi ilmetä vatsakipuna tai muina fyysisinä vaivoina, jos he eivät osaa pukea tuntemustaan sanoiksi.

Tiesitkö? Tutkimuksissa on havaittu, että koti-ikävään liittyy useita eri osa-alueita: kognitiivinen, fyysinen, käyttäytymiseen liittyvä ja emotionaalinen puoli. Kognitiiviset oireet tarkoittavat kotiin liittyviä ajatuksia ja ehkä negatiivisia ajatuksia uudesta paikasta. Fyysisiä oireita voivat olla esimerkiksi uniongelmat, ruokahalun heikkeneminen tai väsymys. Käyttäytymisoireita ovat vetäytyminen, aloitekyvyttömyys tai se, ettei jaksa kiinnostua uuden ympäristön asioista. Emotionaaliset oireet taas ovat ikävän tunteeseen liittyviä tunteita: ahdistusta, alakuloa, yksinäisyyttä tai turvattomuutta. Kaikki nämä ovat normaaleja reaktioita siihen stressiin, jonka muutos ja ero omasta kodista voivat aiheuttaa. On tärkeää tiedostaa, että koti-ikävä itsessään ei vahingoita – oleellista on, miten tunteeseen suhtaudutaan ja miten sitä käsitellään.

Koti-ikävästä käytetään joskus myös nimitystä kodinkaipuu tai sanotaan että on ”ikävä kotiin”. Pienet lapset puhuvat usein vain “ikävästä” tarkoittaen, että on ikävä äitiä, isää tai kotia. Teini-ikäiset ja opiskelijat saattavat vältellä myöntämästä ikävöivänsä kotiin, koska haluavat näyttäytyä itsenäisinä – mutta silti hekin voivat sydämessään kokea samaa tunnetta. Seuraavaksi tarkastelemme lähemmin, miltä koti-ikävä lapsilla ja koti-ikävä opiskelijoilla käytännössä näyttää.

Koti-ikävä lapsilla

Moni lapsi kohtaa koti-ikävän ensimmäisiä kertoja varhain lapsuudessa. Jo taaperoiässä lapselle kehittyy voimakas kiintymys vanhempiinsa, ja on luonnollista, että pienenä lapsena vieraan hoitajan luokse jääminen tai yö erossa vanhemmista voi itkettää. Noin toisella ikävuodella lapsi ymmärtää olevansa erillinen olento vanhemmistaan ja saattaa alkaa pelätä vanhempien poissaoloa. Tämä eroahdistus on kehityksellisesti normaalia. Lapsi saattaa seurata vanhempia huoneesta toiseen ja hätääntyä, jos vanhempi katoaa näkyvistä pitkäksi aikaa. Pieni lapsi ei vielä käsitä aikaa; lyhytkin ero voi tuntua ikuisuudelta, koska lapsi ei ymmärrä, että vanhempi tulee takaisin. On tärkeää muistaa, että lapsella on lupa ikävöidä – vanhempaa ei pidä nuhdella tunteesta tai vaatia lasta “olemaan reipas” keinotekoisesti.

Iän karttuessa koti-ikävä ei välttämättä häviä kokonaan, mutta lapsi oppii sietämään eroja paremmin. Lähempänä kolmattä ikävuotta useimmat lapset alkavat jo ymmärtää, että ero on tilapäinen, ja esimerkiksi päiväkotipäivän aikana lapsi voi muistella vanhempaa ja saada siitä lohtua. Kouluikään mennessä moni lapsi on valmis yökyläilemään isovanhemmilla tai kavereilla. Silti jopa alakouluikäiselle voi yhä tulla illalla kova ikävä kotiin, vaikka päivä vieraissa sujuisi hienosti.

Koti-ikävä lapsilla liittyy usein tilanteisiin, joissa lapsi on ensimmäistä kertaa pois kotoa ilman vanhempia pidemmän aikaa: esimerkiksi leirikoulu, kesäleiri, turnausreissu tai muu yökyläily voi laukaista ikävän tunteet. Arviolta noin viidennes lapsista kokeekin voimakasta koti-ikävää joutuessaan eroon vanhemmistaan, ja noin 7 %:lla lapsista ikävä äityy niin kovaksi, että se häiritsee syömistä, nukkumista ja leikkimistä. Pahimmillaan lapsi saattaa leirillä lopettaa syömisen, valvoa öitä itkien tai vetäytyä täysin toiminnasta ikävän takia. On kuitenkin hyvä muistaa, että tällaiset voimakkaat reaktiot ovat harvinaisia – valtaosalle lapsista ikävä on hetkittäistä ja menee ohi, kun jotain hauskaa tekemistä taas löytyy.

Henkilökohtainen kertomus (lapsi): 12-vuotias tyttö kirjoitti Nuortennetin foorumille oman tarinansa koti-ikävästä. Hän kertoi, että hänelle tulee “jotenkin ahdistunut olo” joskus jo siitä ajatuksesta, että menisi kylään kaverille koulun jälkeen – yöksi jäämisestä puhumattakaan. Tyttö nolosteli, että koti-ikävä vaivaa vielä 12-vuotiaanakin, eikä hän ollut uskaltanut kertoa asiasta edes parhaalle kaverilleen. Hän halusi päästä eroon tunteesta, joka esti häntä yökyläilemästä kavereiden luona. Tämä tarina kuvastaa sitä, että myös isommat lapset ja varhaisnuoret voivat kokea voimakasta koti-ikävää, vaikka saattavat hävetä tunteitaan. Tärkeää on ymmärtää, että et todellakaan ole ainoa – monet muutkin kokevat samaa, eikä asiassa ole mitään noloa tai “vauvan tapaista”. Koti-ikävä ei katso ikää.

Nuorten omissa kertomuksissa toistuu usein samanlainen kaava: päivällä uudessa paikassa (koulukaverin luona, leirillä, harrastusreissussa) on ihan mukavaa, mutta illan hiljaisina hetkinä ikävän aalto saattaa iskeä. Moni lapsi kertoo, että erityisesti puhelinsoitto kotiin voi laukaista kovan ikävän tunteen, jos on päivän pärjännyt sitä ennen hyvin. Kun kuulee tutun vanhemman äänen puhelimessa tai saa tekstiviestin “Hyvää yötä, rakas” juuri nukkumaan mennessä, itku saattaa yllättäen päästä ja koti-ikävä tulvahtaa mieleen. Vanhemmille soittaminen on luonnollinen reaktio, kun lapsella on ikävä – halutaan kuulla äidin tai isän ääni, jotta tulisi parempi olo. Yllättäen puhelu saattaakin joskus pahentaa lapsen ikävää entisestään. Kun vanhempi vakuuttelee puhelimessa rakkauttaan ja sanoo ikävöivänsä myös lasta, lapsi saattaa itkeä lohduttomasti puhelun jälkeen, koska kotiinpaluu ei olekaan heti mahdollista.

Eräs leirillä ollut 10-vuotias kuvasi kokemustaan näin: hän oli lähtenyt kesäleirille, vaikka kaveri joutui perumaan, ja aluksi kaikki meni hyvin. Sitten lapsi alkoi tuntea olonsa yksinäiseksi: ”olin uimassa yksin ja kun lähdin sieltä aloin itkeä ihan täysiä enkä voinut lopettaa mitenkään”, hän kuvaili. Hän päätti soittaa äidilleen – ja se oli virhe hänen omien sanojensa mukaan. Puhelu kotiin sai lapsen itkemään vielä enemmän, kun äiti lohdutti häntä: ”alo[in] itkemään vielä enemmän, kun äiti sanoi rakastavansa minua ja että hänkin ikävöi minua. Voi sitä itkemisen määrää.” Lopulta lapsi päätti keskeyttää leirin ja äiti haki hänet kotiin seuraavana päivänä. Myöhemmin lapsi kuitenkin katui ratkaisuaan: juuri ennen äidin saapumista hakemaan hän huomasikin haluavansa jäädä leirille sittenkin, mutta ei kehdannut perua lähtöään. Tämä tarina osoittaa, että koti-ikävän tunne voi mennä yllättävän nopeasti ohi, ja lapsi voi jopa tuntea ylpeyttä, jos on onnistunut voittamaan ikävän ja jatkamaan leirillä oloa. Monet lapset kuvailevatkin jälkikäteen: “Ensin minulla oli kova ikävä ja sitten se menikin ohi – nyt minulla on täällä tosi kivaa!”. Siksi usein suositellaan, ettei lasta heti haeta kotiin ensimmäisen ikävän iskiessä, vaan annetaan aikaa nähdä, helpottaako tunne.

On hyvä muistaa, että koti-ikävä on hetkittäistä ja useimmiten vaaratonta. Päivällä leirin tai reissun touhuissa ikävä tavallisesti unohtuu. Illalla pimeän tullen lapsi voi taas kaivata kotiin, mutta jo pelkkä aikuisen lohduttava läsnäolo, juttelu tai vaikka iltasadun lukeminen voi auttaa. Leireillä ja yökyläilyssä aikuisilla on tärkeä rooli: kun lapsen kanssa rauhassa keskustellaan ja hänet kuullaan, ikävän tunne helpottaa ja lapsi oppii käsittelemään tunteitaan. Yleensä jo seuraavana aamuna maailma näyttää valoisammalta ja leirin kivat touhut vievät mennessään.

Miksi lapset kokevat koti-ikävää? Lapsilla voimakas koti-ikävä liittyy osittain kehitysvaiheeseen. Noin 7–12-vuotiaat lapset itsenäistyvät vähitellen, mutta ovat yhä emotionaalisesti riippuvaisia vanhemmistaan. Psykologisissa tutkimuksissa on todettu, että noin 11–14 vuoden iässä nuoret tarvitsevat kannustusta itsenäistymiseen, sillä useimmat heistä tukeutuvat yhä vahvasti vanhempiinsa tunteiden tasolla. Kun lapsi tai varhaisnuori sitten joutuu ensimmäistä kertaa perheestään eroon pidemmäksi ajaksi, kommunikaatiokatkos (esimerkiksi ettei iltaisin voikaan jutella vanhemman kanssa) voi kärjistää koti-ikävän tunnetta. Lapsen mielessä pyörii kysymyksiä: “Entä jos kotona tapahtuu jotain, kun en ole siellä?” tai “Muistaakohan äiti minua?” Vaikka järjellä tiedetään, että kaikki on hyvin, tunteet voivat silti kuohua. On tärkeää suhtautua lapsen koti-ikävään empaattisesti ja auttaa häntä rakentamaan luottamusta siihen, että erossa ollessaankin lapsi on turvassa ja pysyy mielessä.

Seuraavassa luvussa siirrymme tarkastelemaan koti-ikävää opiskelijoiden näkökulmasta. Huomaamme, että vaikka ikä ja elämäntilanne ovat erilaiset, monet tunteet ja keinot ovat samankaltaisia.

Kotiikävä opiskelijaelämässä

Kun nuori lähtee opiskelemaan toiselle paikkakunnalle tai muuttaa omaan asuntoon ensimmäistä kertaa, hän astuu uuteen elämänvaiheeseen. Opiskelijaelämä tuo vapautta ja jännitystä, mutta samalla se voi tuoda mukanaan yksinäisyyttä ja koti-ikävää. Moni tuoreet yliopisto- tai ammattikorkeakouluopiskelijat kertovat kaipaavansa kotiseudun tuttuja ihmisiä ja ympäristöä – äidin tai isän ruokia, kotihuoneen rauhaa, lapsuuden ystäviä, ehkä jopa perheen lemmikkiä. On täysin ymmärrettävää tuntea haikeutta, vaikka samalla olisikin innoissaan uudesta elämäntilanteesta.

Itse asiassa tutkimukset osoittavat, että koti-ikävä on erittäin yleistä korkeakouluopiskelijoilla. Erään tutkimuksen mukaan jopa 94 % opiskelijoista kokee jonkin asteista koti-ikävää ensimmäisten kymmenen viikkonsa aikana uudessa koulussa. Tämä tarkoittaa, että melkein jokainen opiskelija käy läpi koti-ikävän tunteita opintojensa alussa – et siis ole yksin tunteidesi kanssa, jos syksyn pimetessä sydän kaipaakin kotikotiin. Tyypillisesti ikävä on voimakkainta juuri opintojen alussa, kun kaikki on uutta, ja helpottaa ajan myötä kun arki asettuu uomiinsa.

Myös ympäristötekijät vaikuttavat. Jos asut vielä kotona ja käyt lähikoulua, et välttämättä koe lainkaan koti-ikävää, koska palaat joka päivä tuttuun kotiin. Mutta jos muutat opiskelija-asuntolaan tai -asuntoon vieraalle paikkakunnalle, ikävän tunteet ovat todennäköisempiä. Tutkimuksissa on havaittu, että asuntolassa asuvista uusista opiskelijoista jopa 91 % koki koti-ikävää, kun taas kotona asuvien vertaisryhmässä vastaava osuus oli vain 16 %. Ero on huima, ja se selittyy juuri sillä, että kodin ulkopuolelle muuttaminen altistaa ikävän tunteelle. Samoin ulkomailta Suomeen muuttaneet opiskelijat tai toiseen maahan vaihtoon lähteneet saattavat kokea vielä korostuneempaa koti-ikävää, johon sekoittuu myös kulttuurishokkia. Eräässä kansainvälisessä tutkimuksessa noin 40 % monikulttuurisesta opiskelijaryhmästä ilmoitti tuntevansa koti-ikävää. Kun mennään aivan toisenlaiseen kulttuuriin opiskelemaan, koti-ikävän tunne voi olla osa sopeutumisprosessia: mielenkiintoisesti eräässä tutkimuksessa havaittiin, että ulkomailla opiskelevilla ikävä kotimaahan oli pahimmillaan toisena opiskeluvuotena, ja vasta kolmantena vuotena olo alkoi helpottaa. Tämä kertoo siitä, että sopeutuminen vie aikaa, ja välillä koti-ikävä voi aaltoilla – alkuhuuman jälkeen voi tullakin vaikeampi kausi, ennen kuin uusi paikka alkaa lopulta tuntua toiselta kodilta.

Opiskelijoilla koti-ikävä liittyy usein yksinäisyyden tunteisiin. Uudessa kaupungissa aloittavalla fuksilla ei ehkä ole heti ystäväpiiriä, ja vaikka ympärillä olisi paljon uusia ihmisiä, he ovat vielä vieraita. On mahdollista tuntea itsensä yksinäiseksi ihmisjoukon keskelläkin. Illalla yksiössä istuessa mieleen saattaa hiipiä ajatus: “Kaipaanpa omaa perhettäni ja vanhoja kavereita, heidän kanssaan ei tarvinnut jännittää mitään.” Moni opiskelija matkustaa aluksi kotiin joka viikonloppu, koska kotona odottaa tukiverkko ja siellä voi latautua. Tässä ei ole mitään pahaa, mutta on hyvä yrittää vähitellen löytää myös uudelta opiskelupaikkakunnalta omia tukiverkkoja. Yliopistot ja koulut järjestävät orientaatioviikkoja, tapahtumia ja illanviettoja juuri siksi, että uudet opiskelijat tutustuisivat toisiinsa ja uuteen ympäristöön paremmin. Jos vain jaksaa osallistua ja laittaa itsensä likoon, voi huomata, että muillakin on samanlaisia fiiliksiä. Usein jo pelkkä tieto siitä, että kaverikin ikävöi kotia välillä, helpottaa oloa – voidaan tukea toinen toistamme.

Henkilökohtainen kertomus (opiskelija): Kuvitellaan 19-vuotias abiturientti Veera, joka on juuri muuttanut Oulusta Helsinkiin aloittaakseen yliopisto-opinnot. Alkuun Veeraa jännittää, mutta kaikki on myös uutta ja jännittävää – orientaatiopäivät vilisevät uusia kasvoja ja nimiä. Parin viikon jälkeen Veera huomaa kuitenkin illalla soluhuoneessaan, että olo on yksinäinen. “Missähän minun lukioaikaiset kaverit ovat nyt? Mitähän kotona tehdään?” Veera miettii. Hän soittaa videopuhelun äidilleen ja huomaa pidättelevänsä itkua, kun äiti kyselee kuulumisia. Puhelun jälkeen Veera kääriytyy mummon kutomaan vilttiin, jossa on tuttu kodin tuoksu, ja itkeskelee hetken. Seuraavana päivänä Veera päättää tehdä asialle jotain: hän pyytää uutta opiskelukaveriaan kävelylle kaupungille luentojen jälkeen. Tämä esimerkki kertoo siitä, miten koti-ikävä hiipii opiskelijan elämään monesti vasta alkuhuuman jälkeen, kun arki alkaa. Ratkaisevaa on, miten siihen reagoi – jääkö yksin neljän seinän sisään vai ottaako askeleen kohti uusia kavereita ja rutiineja.

Myös opiskelijoilla koti-ikävä voi aiheuttaa fyysisiä ja henkisiä oireita, jos se pitkittyy. Keskittyminen opiskeluun voi kärsiä, jos mieli on jatkuvasti kotona. Jotkut opiskelijat kuvaavat, että heistä tulee ärtyisiä tai alakuloisia ikävän takia. Pitkittyessään voimakas koti-ikävä saattaa haitata jopa opintomenestystä ja mielialaa. Tutkimuksissa onkin varoitettu, että hoitamaton koti-ikävä voi heikentää opiskelijan akateemista suoriutumista, sosiaalista aktiivisuutta ja kykyä sopeutua uuteen ympäristöön. Ääritapauksissa se voi johtaa stressiin tai masennuksen kaltaisiin oireisiin. Siksi on tärkeää, ettei jää tunteidensa kanssa yksin, vaan pyrkii aktiivisesti löytämään keinoja koti-ikävän helpottamiseen – niistä lisää seuraavissa luvuissa.

Ennen kuin siirrymme konkreettisiin vinkkeihin, tiivistetään opiskelijan koti-ikävän ydin: Koti-ikävä ei tarkoita, ettetkö pärjäisi omillasi. Se tarkoittaa, että sinulla on ollut elämässäsi jotain niin arvokasta (koti, perhe, läheiset suhteet), että kaipaat niitä kun olet poissa. Ajan myötä opit luomaan itsellesi uuden “toisen kodin” myös opiskelupaikkakunnalle – ehkä asuntola tai soluasunto alkaa tuntua kodikkaalta, ja uudet ystävät muodostavat pienen perheyhteisön. Monet opiskelijat kertovatkin, että ensimmäinen vuosi oli vaikein, mutta myöhemmin he solmivat niin hyviä ystävyyssuhteita ja juurtuivat uuteen kaupunkiin niin, että sinne jääminen valmistumisen jälkeenkin alkoi houkutella.

Seuraavaksi pohdimme miksi koti-ikävä iskee ja mitkä psykologiset taustatekijät siihen liittyvät – ja ennen kaikkea, miten näitä tietoja voi hyödyntää ikävän tunteen selättämisessä.

Miksi koti-ikävä iskee?

Koti-ikävän taustalla on pohjimmiltaan rakkaus ja kiintymys: ikävöimme, koska välitämme. Ihminen kiintyy kotiinsa, perheeseensä ja kotiseutuunsa usein syvästi, ja kun nämä tärkeät asiat eivät ole ulottuvilla, syntyy ikävän tunne. Psykologisesti koti-ikävän voidaan ajatella olevan sopeutumisreaktio – mieli reagoi muutokseen ja eroon tutuista asioista.

Yksi keskeinen syy koti-ikävään on turvallisuuden tarpeemme. Koti symboloi monelle turvasatamaa. Kun olemme väsyneitä, stressaantuneita tai sairastumme, ensimmäinen ajatus on usein: “Tahtoisinpa olla kotona.” Kodin ympäristö on ennustettava ja siellä vallitsee omat tutut rutiinit. Uudessa paikassa tätä turvallisuuden tunnetta ei heti ole. Aivot ovat valppaampia ja voivat tulkita uuden ympäristön potentiaalisesti uhkaavaksi, vaikkei todellista vaaraa olisikaan. Tämä saa aikaan ikävän tunnetta: mieli ikään kuin yrittää vetää meitä takaisin “turvaan” kotiin.

Toinen tekijä on yhteenkuuluvuus. Kotiin jää usein tärkeitä ihmisiä – vanhemmat, sisarukset, kaverit, ehkä se oma huone missä sai olla täysin oma itsensä. Kun tämä tuttu yhteisö ei olekaan ympärillä, tunnemme olomme luonnollisesti hieman orvoksi. Erityisesti illalla tai yksin ollessa tämä korostuu: ihminen alkaa kaivata läheisyyttä ja yhteyttä rakkaisiin. Koti-ikävä on siis myös merkki siitä, että ihmissuhteemme merkitsevät meille paljon.

Kolmas näkökulma liittyy muutokseen ja kontrolliin. Koti-ikävä iskee herkimmin silloin, kun elämässä tapahtuu iso muutos: muutto, koulujen alku, leiri, uusi työpaikka toisella paikkakunnalla, armeijaan lähtö jne. Yhteistä näille tilanteille on, että ne vievät meidät pois mukavuusalueeltamme. Uudessa tilanteessa emme tunne kontrolloivamme ympäristöä samalla tavalla kuin kotona. Psykologien mukaan ihmisillä on erilaisia tapoja suhtautua kontrolliin: toiset uskovat selviytyvänsä omilla taidoillaan tilanteesta kuin tilanteesta (ns. sisäinen kontrollikäsitys), kun taas toiset kokevat olevansa enemmän olosuhteiden armoilla (ulkoinen kontrollikäsitys). Erään tutkimuksen mukaan ne nuoret, joilla on vahva usko omaan selviytymiskykyyn (sisäinen kontrolli), kokevat harvemmin voimakasta koti-ikävää, koska he näkevät muutoksen haasteena ja aktiivisesti etsivät keinoja sopeutua. Sen sijaan nuoret, joilla on ulkoinen kontrollikäsitys, saattavat passivoitua uuden edessä ja kokea helposti ikävää ja avuttomuutta. Tämä ei tarkoita, että koti-ikävä johtuisi “vääränlaisesta asenteesta”, mutta se antaa viitteitä siitä, että aktiivinen suhtautuminen uuteen tilanteeseen voi lieventää ikävää. (Hyvä uutinen on, että kontrollikäsitystä voi muuttaa ja itsenäisyyttä oppia – jokainen voi harjoitella sopeutumistaitoja, joista lisää myöhemmin.)

Koti-ikävän voimakkuuteen vaikuttavat myös sosiaalisen tuen saatavuus sekä aiemmat kokemukset. Jos lapsella tai nuorella on vahva tukiverkko uudessa paikassa – esimerkiksi leirillä mukava ohjaaja tai koulussa hyviä kavereita – koti-ikävä pysyy usein lievempänä. Tutkimuksissa on todettu, että sosiaalinen tuki on avainasemassa koti-ikävän lievittämisessä. Kun ympärillä on ihmisiä, jotka kuuntelevat, lohduttavat ja auttavat ongelmien ratkaisemisessa, uuteen paikkaan juurtuminen käy nopeammin. Ei olekaan sattumaa, että leireillä ja kouluissa kannustetaan ryhmäytymistä: yksin ikävän tunteet korostuvat, yhdessä ne unohtuvat helpommin.

Aiemmat kokemukset vaikuttavat siten, että jos on jo lapsena saanut onnistuneita erossaolojen kokemuksia, uusi muutos voi olla helpompi. Esimerkiksi lapsi, joka on tottunut yökyläilemään, luottaa todennäköisemmin pärjäävänsä myös viikon leirillä. Jos taas ensimmäinen yöpoissaolo on ollut traumaattinen (lapsi on vaikka jouduttu hakemaan kesken leirin kotiin), seuraava kerta saattaa jännittää paljon. Siksi vanhemmille usein suositellaan, että lapsen kanssa harjoitellaan erossa olemista pienin askelin: aloitetaan vaikkapa yhdestä yöstä mummolassa ennen kuin lähetetään lapsi viikon leirille.

Yhteenvetona: koti-ikävä iskee, koska me välitämme rakkaistamme ja kaipaamme turvallisuutta. Se on luonnollinen reaktio muutokseen. Ymmärtämällä tämän voimme myös etsiä keinoja helpottaa ikävää. Seuraavaksi käymme läpi konkreettisesti, mitä tehdä kun on ikävä – ensin akuuteissa tilanteissa, ja sitten pidemmällä tähtäimellä, mikä auttaa ikävään ja ehkäisee koti-ikävän muodostumista liian raskaaksi taakaksi.

Mitä tehdä, kun on ikävä?

Kun koti-ikävä iskee päälle juuri nyt, on tärkeää muistaa, että tunnetta voi helpottaa monin keinoin. Tässä muutamia käytännön vinkkejä ja ensiapukeinoja akuuttiin koti-ikävän hetkeen:

• Juttele jollekin: Älä jää yksin ikävän tunteen kanssa. Puhu kaverille, sisarukselle, ohjaajalle tai muulle läheiselle ihmiselle. Jo se, että saat kertoa tunteistasi ääneen ja sinua kuunnellaan, keventää sydäntä. Esimerkiksi leirillä ohjaajat ovat tottuneet lohduttamaan ikävöiviä lapsia – he voivat lukea sinulle iltasadun, jutella mukavia tai vain olla seurana, kunnes nukahdat. Myös opiskelija-asuntolassa kämppäkaveri tai tutor voi olla tukena. Ja muista: sinulla on oikeus puhua tunteistasi jollekin tutulle luotettavalle aikuiselle, ja aikuisella on velvollisuus kuunnella ja auttaa sinua. Ikävän kanssa ei tarvitse pärjätä yksin.
• Tee jotain mukavaa heti: Koti-ikävä pahenee, jos jäät vain paikoillesi murehtimaan. Yritä siis aktivoida itsesi. Päivällä tämä on helpompaa – lähde mukaan leikin tai pelin tuoksinaan, mene kaverin kanssa ulos, keskity harrastukseen tai koulujuttuihin. Illalla voit kokeilla jotain rauhallista puuhaa viedäksesi ajatukset muualle: lue kirjaa, piirrä, kirjoita päiväkirjaa tai katso hetki jotain kivaa ohjelmaa. Monet sanovat, että liikunta auttaa: pieni kävely, jumppatuokio tai vaikka tanssahteleminen lempimusiikin tahdissa voi purkaa ikävän aiheuttamaa jännitystä kehosta. Leirillä ohjaaja saattaa ehdottaa ikävöivälle lapselle: “Lähdettäiskö heittelemään frisbeetä tai pelaamaan jotain?” Usein huomaat, että hauskan tekemisen lomassa unohdat ikävän melkein huomaamatta.
• Hae lohtua tutuista esineistä: On yllättävää, miten paljon turvaa voi tuoda jokin pieni muisto kodista. Moni lapsi on kokenut avuksi esimerkiksi sen, että mukana on pehmolelu tai vaikkapa vanhemman huivi tai paita, jossa on tuttu kodin tuoksu. Yöllä voi halata peittoa tai maskottia, joka tuo mieleen kodin. Kuvittele, että se esine kantaa mukanaan pala kotia – se voi rauhoittaa. Jos sinulla on valokuvia perheestä tai ystävistä, niitä katsomalla voit muistuttaa itseäsi, että he ovat olemassa ja ajattelevat sinua. (Joillekin valokuvien katselu tosin saattaa lisätä ikävää, joten tunnustele mikä toimii sinulle parhaiten.) MLL:n asiantuntijat vinkkaavat, että lapselle voi hyvin antaa mukaan reissuun valokuvan tai vanhemman t-paidan, jotta lapsi saa siitä lohtua ikävän hetkellä.
• Kirjoita kirje tai viesti kotiin: Jos ikävä myllertää mielessä, kokeile purkaa sitä kirjoittamalla. Voit kirjoittaa kirjeen vanhemmille tai vaikka sähköpostin tai WhatsApp-viestin. Kerro siinä, mitä olet puuhaillut ja miltä sinusta tuntuu. Jo kirjoittaminen itsessään helpottaa, vaikkei viestiä heti lähettäisikään. Voit myös piirtää kuvan kodista tai perheestä – ikään kuin terveisiä kotiin. Tämä harjoitus auttaa tavallaan “siirtämään” osan ikävästä paperille.
• Itke jos itkettää: Kyyneleet ovat kehon tapa helpottaa tunnetta. Jos sinua itkettää, älä häpeile itkeä. Itkeminen vapauttaa jännitystä ja olo kevenee jälkeenpäin. Monet lapset kertovat, että kun saa itkeä ikävän pois, sen jälkeen pystyy taas keskittymään leikkiin tai nukahtamaan paremmin. Aikuinen lohduttaja voi olla tässä avuksi – halaus tai silittäminen samalla kun itket, voi tuoda turvallisen olon.
• Hengitä syvään: Ahdistuksen tai kovan ikävän iskiessä keho reagoi stressiin. Sykekin saattaa nousta ja tulee sellainen “pala kurkkuun” -olo. Yritä tehdä muutamia syviä hengityksiä: hengitä nenän kautta sisään rauhallisesti ja puhalla suun kautta ulos. Toista kymmenen kertaa. Tämä auttaa kehoa rentoutumaan ja sitä kautta mielikin rauhoittuu.
• Muistuta itseäsi ajankulusta: Jos ikävä tuntuu loputtomalta, yritä konkreettisesti hahmottaa, milloin pääset kotiin. Leirillä tai reissussa voit esimerkiksi rastittaa päiviä kalenterista tai piirtää rukseja yöpymisten lukumäärästä – jolloin näet, että jokainen aamu on askeleen lähempänä kotiinpaluuta. Aika ei oikeasti ole ikuisuus, vaikka ikävän hetkellä siltä tuntuu. Esimerkiksi seinäkalenterin avulla lapsi voi nähdä, montako yötä on vielä, kunnes pääsee kotiin. Tämä voi tuoda suhteellisuudentajua tunteeseen.
• Pidä kiinni iltarutiineista: Jos mahdollista, koeta toteuttaa joitain tuttuja iltarutiineja uudessakin paikassa. Esimerkiksi hampaiden pesu, hyvänyön toivotus, iltarukous tai unilelun kanssa nukkumaan käynti – mikä ikinä kotona on tapaasi – voi tuoda jatkuvuuden tunnetta. Jotkut vanhemmat sopivat, että soitetaan lyhyt hyvänyönpuhelu tai lähetetään tekstiviesti illalla. Tämän kanssa kannattaa tosin olla varovainen: toisille se tuo turvaa, toisille se saattaa nostaa ikävän pintaan juuri ennen nukahtamista. Tunnet itse parhaiten, haluatko kuulla vanhemman äänen illalla vai onko parempi yrittää rauhoittua ilman yhteydenpitoa juuri ennen nukkumista.
• Odota aamuun: Yöllä tunteet ovat usein voimakkaimmillaan. Voi tehdä itsesi kanssa pienen sopimuksen: “Nukutaan yön yli, katsotaan aamulla uudestaan.” Tämä keino on auttanut monia lapsia: kun on saanut unen päästä kiinni, aamulla herätessä koti-ikävä on saattanut tipotiessään hävitä. Yöaikaan kaikki tuntuu pahemmalta kuin onkaan, mutta aamulla mieli on virkeämpi kohdata uudet seikkailut. Joskus ihan konkreettisesti sanotaan lapselle: “Yritä nukahtaa, niin huomenna varmasti tuntuu paremmalta – katsotaan sitten uudestaan.” Ja usein käy niin, että aamulla lapsi ei edes muista illan ikävää, vaan ryntää kavereiden kanssa leikkimään iloisena.

Tärkeintä akuutissa koti-ikävässä on muistaa, että tunne menee ohi. Se tulee aalloissa ja helpottaa kyllä. Juuri pahimpana hetkenä mieli huijaa ajattelemaan, että “tätä kestää ikuisesti”, mutta oikeasti jo muutaman minuutin tai tunnin päästä olo voi olla paljon parempi. Jos olet saanut vähänkin nukuttua tai ajatukset muualle, huomaat että selvisitkin. Silloin voit olla itsestäsi ylpeä!

Entä jos mikään ei tunnu auttavan? Joskus ikävä voi olla niin voimakas, että olo pysyy apeana useita päiviä. Seuraavaksi keskitymme pidemmän aikavälin keinoihin eli mikä auttaa ikävään yleisemmin. Nämä vinkit auttavat rakentamaan sellaista arkea, jossa koti-ikävä pysyy hallinnassa eikä häiritse liikaa.

Mikä auttaa ikävään?

Seuraavassa on listattu asioita, joilla voit lievittää koti-ikävää ja sopeutua olemaan pois kotoa. Nämä neuvot ovat hyödyllisiä erityisesti, jos joudut olemaan erossa kotoa pidempiä aikoja – esimerkiksi opiskelun, työn tai harrastusten vuoksi – tai jos koti-ikävä vaivaa sinua toistuvasti.

1. Pidä yhteyttä läheisiisi sopivalla tavalla: Vaikka ylimitoitettu soittelu voi joskus pahentaa ikävää, täysin yhteydenpidon katkaiseminen kotiin ei myöskään ole hyväksi. Säännöllinen yhteydenpito tuo turvaa. Sopikaa yhdessä, kuinka usein soittelette tai kirjoitatte. Esimerkiksi leirillä voi olla hyvä ehto, että soitto kotiin tapahtuu vaikka joka toinen ilta, ei joka ilta. Näin lapsi tietää pääsevänsä kertomaan kuulumiset melko usein, mutta ei kuitenkaan jää liiaksi odottamaan joka-iltaista puhelua. Opiskelija voi sopia itsensä kanssa tai perheen kanssa vaikka, että soittaa kotiväelle kerran viikossa sunnuntai-iltana, jolloin on rauhallinen hetki jutella. Silloin on jokin rituaali, jota odottaa, ja samalla arki uudessa paikassa saa rauhassa rullata viikolla ilman, että on koko ajan “puoli kotona” mietteissään.

• Vinkki: Hyödynnä erilaisia viestintätapoja. Jos puhelut tekevät liian haikeaksi, kirjoita mieluummin sähköpostia, lähetä kuvia tai vaikka postikortti. Jos taas tekstailu ei riitä, sovi videopuhelu, jossa näet rakkaan ihmisen kasvot. Etenkin pienelle lapselle on tärkeää joskus kuulla vanhemman ääni ja nähdä kasvot eron aikana – tämä muistuttaa, että vanhempi on yhä olemassa vaikka ei ole vieressä.

2. Luo uudet rutiinit ja oma pesä uudessa paikassa: Arjen rutiinit tuovat turvallisuutta. Kun menet uuteen ympäristöön, koeta luoda sinne pian omia tapoja ja rutiineja. Esimerkiksi opiskelija voi ottaa tavaksi käydä keskiviikkoisin kuntosalilla, perjantaisin opiskelijakerhon kahvi-illassa ja sunnuntaisin soittaa kotiin – mitä tahansa toistuvaa, josta viikko muodostuu. Myös pienemmälle lapselle päivärytmin ennakoitavuus (ruoka-ajat, leiriaktiviteettien aikataulut) auttaa. Voit myös tuoda palan vanhaa rutiinia mukanasi: jos kotona vaikka saunottiin aina lauantaisin, ehkä voit uudessakin paikassa tehdä lauantai-illasta sauna- tai kylpypäivän, tai jos sunnuntaisin leivottiin pullaa, voit yrittää leipoa pullaa kämppisten kanssa. Nämä pienet jutut tuovat kodin tuntua uuteen arkeen.

• Samoin tärkeää on tehdä uudesta ympäristöstä viihtyisä itsellesi. Sisusta huoneesi tai oma nurkkauksesi kodikkaaksi valokuvilla, tutulla päiväpeitolla, lempijulisteilla tai muilla esineillä, joista pidät. Kun ympärillä on omannäköisiä tavaroita, paikka alkaa tuntua enemmän omalta. Esimerkiksi opiskelija-asunnon ankeat valkoiset seinät muuttuvat heti kodikkaammiksi, kun ripustat seinälle perhekuvia tai piirustuksia, joita pikkusisaruksesi on tehnyt sinulle. Tuo lempimukisi mukaan ja keitä siinä iltateet – ehkä tuoksu muistuttaa kodista. Pienetkin elementit voivat tuoda yllättävän paljon lohtua ja luoda tunteen, että tämäkin on “minun kotini”.

3. Hanki tekemistä ja seuraa: Koti-ikävä korostuu, jos on liikaa aikaa ajatella sitä. Siksi yksi parhaita lääkkeitä on pysyä aktiivisena ja sosiaalisena. Etsi uusia harrastuksia, liity kerhoihin, käy tapahtumissa tai muuten vain puuhaile. Opiskelijalle kampuksella on yleensä lukuisia kerhoja ja ainejärjestöjä – mene rohkeasti mukaan vaikka liikuntavuorolle tai peli-iltaan. Kouluikäiselle uudet kaverit ja leikit ovat paras lääke: kun on kivaa yhdessä, ei ehdi murehtia. “Finding your community” – oman porukan löytäminen – on tutkitustikin tehokas tapa edistää henkistä hyvinvointia uudessa paikassa. Yliopistomaailmassa on huomattu, että opiskelijat, joilla on kavereita ja yhteisö ympärillä, kokevat vähemmän yksinäisyyttä ja ikävää kuin ne, jotka jäävät omiin oloihinsa. Jos tunnet olosi ulkopuoliseksi, yritä tehdä pieni aloite: sano moikka naapurille, kysy kurssitoverilta haluaisiko hän ottaa kahvit tauolla, lähde mukaan yhteisiin tekemisiin vaikket ketään tuntisikaan. “Kaikki suuret ystävyydet alkavat tuntemattomien välillä ‘hei’-sanasta.”

• Tarkkaile erityisesti viikonloppuja: Opiskelijoilla on yleistä, että arkisin ollaan kiireisiä luentojen parissa, mutta viikonloppuna kampus hiljenee ja yksinolo voi korostua. Koeta suunnitella viikonlopuillekin ohjelmaa: ehkä joku muukin kauempaa tullut opiskelukaveri jää viikonlopuksi paikkakunnalle ja voisi lähteä kanssasi vaikka elokuviin tai kävelylle. Tai hyödynnä vapaa-aika tutkimalla paikkoja: käy paikallisessa museossa, torilla tai luonnonpuistossa. Kun alat löytää lempipaikkoja uudesta ympäristöstäsi (esim. ihana pikkukahvila, kaunis puisto, kiva lenkkipolku), alat juurtua sinne ja ikävä kotiin vähenee.

4. Pidä huolta itsestäsi: Koti-ikävä tuntuu pahemmalta, jos olet väsynyt, nälkäinen tai muuten huonovointinen. Perusasioista huolehtiminen on yllättävän tärkeää mielialalle. Syö säännöllisesti ja monipuolisesti, jotta verensokeri pysyy tasaisena – nälkä voi joskus naamioitua ikävän tunteeksi! Nuku riittävästi; väsyneenä tunteetkin ailahtelevat enemmän. Liikunta, kuten mainittu, auttaa stressiin ja parantaa unta. Myös omista mielihyvän lähteistä kannattaa pitää ki kinni: jos rakastat musiikkia, kuuntele lempikappaleitasi iltaisin; jos olet tottunut saunomaan kerran viikossa, katso pääsisitkö saunaan opiskelupaikkakunnalla; jos sinulla oli lempiharrastus kotona (vaikka piirtäminen tai jalkapallo), jatka sitä uudessakin paikassa. Itsestä huolehtiminen lisää yleistä hyvinvointia ja antaa resilienssiä kestää ikävää.

• Vältä turvautumasta epäterveellisiin lohdutuskeinoihin. Esimerkiksi herkuilla saa hetken lohtua, mutta pelkkä suklaan voimalla eläminen voi lopulta väsyttää. Alkoholi tai päihteet eivät ole ratkaisu – ne voivat jopa voimistaa masentunutta oloa seuraavana päivänä. Parempi on panostaa oikeasti virkistäviin asioihin: hyvä ruoka, liikunta, luonto, luovat tekemiset, rentoutusharjoitukset.

5. Ajattele positiivisesti ja realistisesti: Mieli on voimakas – se voi joko pahentaa tai helpottaa ikävää riippuen ajattelutavastasi. Haasta negatiiviset ajatukset. Jos huomaat murehtivasi, että “kotona varmaan kaikki unohtavat minut” tai “en ikinä saa täältä ystäviä”, pysähdy ja kysy itseltäsi: onko asia todella niin? Todennäköisesti kotona sinua ajatellaan paljonkin ja saat palatessasi lämpimän vastaanoton. Ja uusien ystävien saaminen vie kaikilta aikaa – se ettei vielä ole sydänystävää uudessa paikassa, ei tarkoita ettetkö saisi sellaista muutaman kuukauden päästä. Koeta kääntää ajatuskulmaa: sen sijaan että ajattelet mitä menetit lähdettyäsi kotoa, ajattele mitä kaikkea voit saavuttaa ja kokea uudessa tilanteessa. Uusi ympäristö tarjoaa mahdollisuuksia kasvaa, oppia ja itsenäistyä. Se ei vähennä rakkauttasi kotia kohtaan – kotikoti odottaa kyllä, ja voit aina palata sinne tai pitää yhteyttä.

• Jotkut pitävät päiväkirjaa kiitollisuuden aiheista: kirjaa ylös joka päivä muutama asia, joista olet kiitollinen tai iloinen siinä paikassa missä nyt olet. Esimerkiksi: “Tänään yksi kurssikaveri jutteli kanssani luennon jälkeen – mukavaa, etten ollut näkymätön.” Tai: “Opin tänään tekemään uuden ruokalajin itse ja se onnistui hyvin.” Kun huomio kiinnittyy hyviin asioihin, ikävän paino saattaa keventyä.

6. Säilytä yhteys kotiin symbolisesti: Vaikka opettelet elämään uudessa ympäristössä, koti ei tietenkään katoa minnekään sydämestäsi. Jotkut helpottavat ikävää pitämällä mukanaan pientä rituaalia tai muistoa, joka säilyttää siteen kotiin. Esimerkiksi eräs vaihto-opiskelija kertoi, että hän leipoi kerran kuussa isoäidin kuuluisia korvapuusteja, koska niiden tuoksu ja maku toivat mieleen koti-illat. Toinen opiskelija soitti joka sunnuntai kotoa tuttua musiikkiohjelmaa netin kautta, jotta tulisi “sunnuntai kotona” -tunnelma. Löydä oma tapasi: ehkä se on kirjeiden kirjoittaminen, valokuvakollaasin päivittäminen seinällä, tai vaikka oman kotipaikkakunnan urheilujoukkueen pelien seuraaminen etänä. Nämä pitävät sinut tunneyhteydessä kotiin niin, ettei tarvitse pelätä “menettävänsä” sitä.

7. Aseta tavoitteita ja tekemisen päämääriä: Koti-ikävä voi joskus korostua, jos uudessa paikassa oleminen tuntuu merkityksettömältä. Muistuta itseäsi, miksi olet siellä missä olet. Opiskelijalle se voi olla tavoite saada koulutus ja unelma-ammatti – se on iso motivoiva tekijä. Kirjoita ylös tavoitteesi ja unelmasi, joita kohti nyt ponnistelet omillasi. Aina kun ikävä painaa, lue listaa ja muista, että tämä on sen arvoista. Samoin nuoremmalla lapsella voi olla pienempiä tavoitteita: “Haluan oppia uimaan ilman vanhempia uimakoulussa” tai “haluan selvitä yö leirikoulussa niin, että voin olla ylpeä itsestäni”. Kun on jokin päämäärä, jonka takia kestää hieman epämukavuutta, se antaa voimia.

8. Aika on paras ystäväsi: Lopulta suurin parantaja koti-ikävään on ajan kuluminen. Ensimmäinen ilta on yleensä pahin. Ensimmäinen viikko on vaikein. Sitten alat huomata, että selvisit, ja toinen viikko on jo helpompi. Kuukausien myötä uudesta tulee tuttua, ja ikävän tunteet lieventyvät. Tämä on lähes väistämätöntä – ihmiset sopeutuvat. Anna siis itsellesi aikaa. Älä lannistu, jos vielä kuukaudenkin jälkeen joskus itket ikävää; se kuuluu prosessiin. Jonain päivänä huomaat, että olet ollut kokonaisen viikon ajattelematta koti-ikävää, koska elämä ympärillä on täyttynyt muusta.

• Ole lempeä itsellesi: Koti-ikävän tunteiden kanssa kamppaileminen ei tee sinusta heikkoa, vaan inhimillisen. Salli itsesi tuntea ikävää ilman syyllisyyttä. Joskus saatat tarvita pienen “tauon” itsenäisyydestä – esimerkiksi opiskelija saattaa päättääkin käydä ylimääräisenä viikonloppuna kotona hakemassa voimia, tai lapsi soittaa kuitenkin äidille kesken leirin. Sekin on okei. Pääasia on, että yrität uudelleen ja pikkuhiljaa totuttelet.

9. Hae apua jos tarvitset: Jos koti-ikävä muuttuu todella raskaaksi eikä helpota ajankaan kanssa, on tärkeää hakea apua. Monilla oppilaitoksilla on tarjolla opinto-ohjaajia, terveydenhoitajia tai kuraattoreita, joiden kanssa voit puhua. Korkeakouluissa on usein opiskelijapsykologeja tai neuvontapalveluja. He ovat kuulleet saman tarinan monesti ennenkin ja osaavat neuvoa. Myös vertaistukiryhmät – esimerkiksi muiden kaukaa muuttaneiden opiskelijoiden keskustelupiirit – voivat auttaa. Jos tunnet, että koti-ikävä johtaa masennukseen tai jatkuvaan ahdistukseen, älä epäröi kääntyä ammattiavun puoleen. Lapsille ja nuorille on olemassa myös auttavia puhelimia (kuten MLL:n lasten ja nuorten puhelin 116 111), jonne voi soittaa nimettömänä ja purkaa tuntojaan. Ammattilaiset voivat antaa harjoituksia ja tukea tunnetaitojen kehittämisessä.

10. Muista, että koti odottaa kyllä: Koti-ikävän keskellä voi joskus hiipiä pelko: “Entä jos kotona unohdetaan minut?” Tai opiskelija saattaa miettiä: “Eroanko minä nyt perheestäni, kun asun kaukana?” Todellisuudessa nykyaikana maailma on pieni ja yhteydet pelaavat. Kotisi ja rakkaasi eivät katoa minnekään. Voit aina palata kotiin lomilla, viikonloppuina tai kun tarve vaatii. Usein erossa oleminen voi jopa vahvistaa suhteita: alatte arvostaa yhdessä vietettyä aikaa enemmän. Vanhemmillekin on joskus koettelemus päästää nuori maailmalle, mutta he ovat yleensä ylpeitä ja iloisia itsenäistymisestäsi, vaikka sinua ikävöivätkin. Sano itsellesi: “Koti on aina minun kotini. Vaikka lähden, voin palata – ja minut otetaan avosylin vastaan.” Tämä ajatus auttaa rentoutumaan uuteen seikkailuun, kun tietää että taustatuki on olemassa.

Yllä olevat neuvot tiivistyvät muutamaan pääasiaan: pidä yhteyttä, ole aktiivinen, luo uutta arkea, ja anna ajan kulua. Kaikkein tärkein neuvo on kuitenkin ehkä tämä: uskalla kohdata tunne. Koti-ikävää ei kannata hävetä tai tukahduttaa kokonaan. Kun sen hyväksyy osaksi elämää, se alkaa menettää terävintä kärkeään. Voit sanoa itsellesi: “Nyt minulla on ikävä, se sattuu vähän, mutta se on okei. Tunne kertoo, että minulla on koti jossa minua rakastetaan. Tunne myös kertoo, että olen kasvamassa ja opettelen uutta. Se menee kyllä ohi ajallaan.”

Lopuksi: koti-ikävästä kasvaa ja selviää

Koti-ikävä on kuin pieni pilvi, joka välillä kulkee aurinkomme editse – hetkeksi tulee varjo, mutta sitten pilvi hajaantuu ja aurinko paistaa taas. Vaikka ikävän tunne voi olla kurja kokemus, se opettaa meille paljon. Jokainen kerta kun selviät koti-ikävästä, kasvat hieman vahvemmaksi ja itsenäisemmäksi. Lapselle onnistunut yö erossa vanhemmista on valtava itseluottamusbuusti: “Minä pärjäsin!”. Samoin opiskelijalle se hetki, kun huomaa viihtyvänsä myös uudessa kaupungissa, on askel aikuisuuteen ja omaan elämään.

Muista, että koti-ikävä tarkoittaa myös sitä, että sinulla on ollut jotain hyvää ja tärkeää elämässäsi, jota kaivata. Aina kaikki eivät edes koe koti-ikävää – joskus siksi, ettei heillä ole ollut kovin turvallista tai rakkaudentäyteistä kotia. Siksi koti-ikävässä on eräänlaista kauneutta: se kumpuaa rakkaudesta. Ajan myötä opit kantamaan tuota rakkautta mukanasi minne menetkin. Koti kulkee sydämessäsi.

Lopuksi on hyvä vinkki sekä lapsille että nuorille: Kun ikävä iskee, kerro siitä jollekin ja pidä mielessä, että et ole yksin tunteesi kanssa. Miljoonat muut ihmiset ympäri maailmaa kokevat juuri nyt samaa tunnetta – osa ensimmäistä kertaa, osa jo tottuneemmin. Koti-ikävä on kuin näkymätön lanka, joka yhdistää meitä kaikkia ihmisiä. Me välitämme läheisistämme ja paikoista, joista tulemme. Ja lopulta, kun ponnistelemme eteenpäin uusissa kokemuksissa, koti-ikävä hellittää otettaan.

Kun seuraavan kerran lähdet uuteen seikkailuun – olipa se leiriyö ilman vanhempia tai muutto opiskelemaan – voit valmistautua: ikävää saattaa tulla, mutta sinä tiedät jo, mitä tehdä kun on ikävä ja mikä auttaa ikävään. Keinot ovat käsissäsi. Uskalla astua maailmaan, koti odottaa sinua kyllä sitten, kun palaat. Ja sillä välin – nauti uusista kokemuksista, ne voivat tuoda elämääsi aivan uusia ilon aiheita koti-ikävän vastapainoksi.

Tsemppiä matkaan! Koti-ikävästä selviäminen on osa kasvua, ja sinä pystyt siihen. Koti on siellä sydämessä, minne ikinä menetkin.

Lähteet:

• Zulkarnain, Z. ym. (2019). Homesickness, Locus of Control and Social Support among First-Year Boarding-School Students. Psychology in Russia: State of the Art, 12(2), 134–145. (Psychologyinrussia.com) – Koti-ikävän psykologisia taustoja ja tutkimustuloksia mm. koti-ikävän yleisyydestä ja vaikutuksista.
• Terve.fi (2007). Lapsen koti-ikävää voi helpottaa monella tavalla. – Artikkeli kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan n. 20 % lapsista kokee voimakasta koti-ikävää ja 7 %:lla se vaikeuttaa arkea. Sisältää myös vinkkejä vanhemmille ennakointiin.
• Parasta Lapsille ry (2017). Koti-ikävä. – Järjestön blogikirjoitus leiritoiminnasta, jossa todetaan koti-ikävän olevan normaali tunne eikä vaarallinen, sekä kuvataan käytäntöjä, joilla lasten ikävää leirillä lievitetään (mm. iltasatu, sylin antaminen, puhelun välttäminen).
• Nuortennetti (MLL). Keskustelu: Koti-ikävä. – Nuorten itse kirjoittamia kokemuksia ja vertaistukea koti-ikävän tunteesta. Sisältää konkreettisia vinkkejä nuorilta nuorille (esim. vanhemman tuoksuvan paidan mukaan ottaminen ja muistutus, että tunteista saa puhua aikuiselle).
• Pilkkoset.fi (2021). 5 vinkkiä leiriläisen koti-ikävään. – Blogipostaus, jossa neuvotaan mm. sopimaan etukäteen soittorutiineista (joka toinen päivä) koti-ikävän ehkäisemiseksi ja vanhemman positiivisesta asenteesta puhelimessa.
• Mannerheimin Lastensuojeluliitto (2025). Pieni lapsi erossa vanhemmistaan. – Asiantuntija-artikkeli, jossa käsitellään pienen lapsen erossaolon tunteita. Korostaa, että ikävään on lupa ja lasta voi auttaa esim. valokuvalla tai vanhemman vaatteella. Päivitetty 16.6.2025.
• The JED Foundation (2022). How to Deal With Homesickness in College. – Englanninkielinen opas opiskelijoille. Mainitsee mm. että 94 % opiskelijoista kokee koti-ikävää alussa ja antaa vinkkejä rutiinien luomisesta, yhteydenpidosta ja avun hakemisesta tarvittaessa. (Sisältöä hyödynnetty suomenkielisten vinkkien taustalla.)